Tämä ohje sattui löytymään vanhasta
ammattikouluaikaisesta ruokaohjekansiostani.
(Ohjeen varsinaista alkuperää en tosin tiedä.)

Koristeeksi kokeilen tehdä tuollaisia marmoroituja suklaakolmioita
Sly:ltäni kun sais viimekuussa paljon erilaisia suklaita.

Mikäli olet kahvin/mokan ystävä, tämä maistuu varmasti!


1551795.jpg
"MOKKAMASTERI"


Pohja:
3 munaa
1,5dl sokeria
3 rkl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
2 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
3 munaa
3/4 dl sokeria
1 prk flora vispiä
n.1dl vahvaa kahvia
6 liivatelehteä

Koristeluun punssikarkkeja,
marmoroitua suklaata.

Valmistus:
1. Vatkaa pohjataikinan munat ja sokeri vaahdoksi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi taikinaan.
3. Levitä taikina uunipannulle leivinpaperin päälle ja
paista 200 asteessa n.10 min.
3. Kumoa kakkulevy toiselle paperille,
jonka päälle on ripoteltu sokeria.
4. Irrota leivinpaperi varovasti ja annan jäähtyä.

5. Vatkaa täytettä varten munat ja sokeri vaahdoksi.
6. Vaahdota myös kerma eri kulhossa.
7. liota liivatteet kuumaan, vahvaan kahviin.
8. Kun seos on hiukan jäähtynyt, lisää se munasokerivaahtoon.
9. Sekoita varovasti lopuksi joukkoon vaahdotettu kerma.

Kokoaminen:
11. ota kääretorttupohjasta vuoan avulla sopivan kokoinen pala
ja aseta se leivinpaperilla vuoratun rengasvuoan pohjalle.
(halutessasi voit kostuttaa pohjaa hieman vanilja-maidolla)
12. Kaada täyte vuokaan.
13.Anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
14. irrota kakku varovasti vuoasta ja viimeistele koristelu.
(esim. kermavaahto, kahvipapumakeiset, suklaalastut tms.)