Kehittelin tänään tämmösen "helponnopeen" jälkkäriohjeen.
Ajatus lähti pöydällä olevasta mandariiniläjästä sekä appelsiinijugurtista.
Aamupalaa syödessäni tuumin, että vois olla hyvää jossain hyydykkeessä.
Aineita laitoin siis sen mukaan mitä kaapista löyty.

Tämä ohje on sopiva tuohon Lidlin silikoniseen lumiukkovuokaan.


1099539.jpg

HEDELMÄ-RAHKALUMIUKKO

Ainekset:
4 mandariinia
1 prk säilykepersikoita
1 prk rahkaa
Vajaa 4 dl appelsiinijugurttia
n. 1-2 tl vaniljasokeria
n. 1-2 rkl sokeria
4 liivatelehteä

Ohje:
1. Laita liivatteet likoamaan.
2 Paloittelele mahdariinilohkot sekä persikat.
(Tässä vois käyttää myös säilykemandariineja,
ei tarttis välittää kuorista.)
3. Sekoita hedelmät, rahka ja jugurtti keskenään.
4. Lisää sokerit. Tarkista maku.
5. Sulata liivatteet pienessä määrässä vettä ja
sekoita ohuena nauhana seokseen.
6. Kaada seos kevyesti öljyttyyn lumiukkovuokaan ja
annan hyytyä useita tunteja.
(itse laitoin lumiukon hetkeksi pakkaseen hyytymistä nopeuttaakseni)
7. Irrota silikonivuoka varovasti päästämällä hyydykkeen ja
vuuan väliin hieman ilmaa raottamalla vuoan reunaa.
(sain tämän kyllä yllättävän helposti irti vuuasta, ennen irrotusta
ajattelin että kuinkahan lumiukkoparan käy....)