Perus sokerikakkupohja

Vuokaan:
margariini/voi
korppujauho/vehnäjauho

Pohja:
4 kananmunaa
1 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja (tai 1 dl vehnäjauhoja ja 1/2 dl kaakaojauhetta)
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

1. Voitele pyöreä tasapohjainen kakkuvuoka margariinilla.
Kaada vuokaan korppujauhoja ja pyörittele jauhoja vuoassa tiskialtaan päällä niin,
että jauhot tarttuvat myös vuoan reunoille.
2. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
3. Sekoita kulhossa vehnä-, kaakao- ja perunajauhot sekä leivinjauhe.
4. Riko kananmunat toiseen kulhoon. Lisää sokeri.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella. (
Testaa valmis vaahto: Nosta vatkain ylös ja pyöräytä taikinan päälle kahdeksikko
vatkaimesta valuvalla taikinalla. Jos kahdeksikkokuvio pysyy taikinan päällä hetken aikaa,
on vaahto valmis.)
5. Siivilöi jauhot muna-sokerivaahtoon. Sekoita tasaiseksi puuhaarukalla tai nuolijalla.
Sekoita varovasti ja vain sen verran, että taikinasta tulee tasaista.
Liika sekoittaminen vähentää kuohkeutta.
6. Kaada taikina välittömästi voideltuun vuokaan.
7. Paista 200 asteisen uunin alaosassa uuniritilän päällä noin 30 minuuttia.
(Kakun kypsyyttä voi kokeilla coctailtikulla. Työnnä tikku kakun keskikohtaan.
Jos tikkuun tarttuu raakaa taikinaa, jatka kypsennystä)
8. Anna kakun jäähtyä hetken aikaa vuoassa.
Kumoa tasaiselle alustalle ja anna jäähtyä loppuun.

Sienikakkupohja

Vuokaan:
margariini/voi
korppujauhoja/vehnäjauho

Pohja:
2 3/4 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
5 kananmunaa
1 3/4 dl sokeria
1 dl kiehuvaa vettä

Voitele kakkuvuoka (Ø 24 cm) ja jauhota se korppujauhoilla.
Mittaa jauhot ja leivinjauhe kulhoon.
Vaahdota toisessa kulhossa kananmunat ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.
Lisää kiehuvan kuuma vesi kananmuna-sokerivaahtoon vähitellen seosta koko ajan vatkaten.
Jatka vatkaamista kymmenen minuuttia.
Lisää seokseen siivilän läpi jauho-leivinjauheseos.
Paista kakkua 175 asteisessa uunissa hiukan keskitasoa alempana noin 50 minuuttia.
Totea kypsyys puutikulla.

Veden tulee olla lisäysvaiheessa KIEHUVAA, muuten kakkupohja lässähtää uunissa.


Keliaakikon kakkupohja

10-12 annosta

5 munaa
2 dl sokeria
1 dl gluteenittomia jauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.
Sekoita keskenään kuiva-aineet.
Lisää seos muna-sokerivaahtoon.
Paista kakku silikonivuoassa, jota ei tarvitse esikäsitellä.
Paista kakkua 200 asteessa noin 1/2 tuntia.


Munaton kakkupohja

Vuokaan:
margariinia
maissijauhoja

Taikina:
4 dl vehnäjauhoa
3 dl sokeria
3 rkl kaakaota
2 tl leivinjauhetta
2-4 tl vaniljasokeria
100 g voita sulatettuna
2 dl vettä

Sekoita kulhossa kuiva-aineet keskenään.
Lisää seokseen rasva ja vesi.
Sekoita taikina tasaiseksi.
Kaada taikina silikoniseen rengasvuokaan ja
paista kakkua 175 asteessa noin 45 minuuttia.